sunnuntai 24. lokakuuta 2010



Lakun verikokeet olivat normaalit, se on iso ilo ja helpotus. Nyt kuitenkin kaveri on taas pärskinyt ja on nuhainen. Huomaan tarkkailevania Lakua ihan liikaa. Öisin näen painajaista, että kaikki kolme kissaani ovat päässeet "karkuun", ja etsin niitä joka paikasta itku kurkussa. Löydän kissan, oletan sen olevaan Nöpö, mutta kun otan syliin, se onkin aivan joku toinen kissa.
Tuntuu niin "vähältä", kun kolmen sijaan, kissoja on nyt vain yksi. Makaamme sängyllä ja tuijotamme silmät pyöreinä toisiamme, ja yritämme sopeutua tilanteeseen.Se tietty ottaa oman aikansa...

3 kommenttia:

Nurkkalintu kirjoitti...

Hyvä tieto huolien ja surun keskelle ovat nämä Lakun veriarvot.

Tyhjältähän kotisi tuntuu nyt tässä vaiheessa....
Jos on vaikea sopeutua, niin onko mahdotonta ottaa siihen Lakulle kaveria?
Meillä on yksi kissa, mutta kun näin on ollut kisun koko meillä olon ajan, niin siihen ei kaipaa muutosta; - no, kisultahan ei olla kysytty .... saattaisi se kaivatakin muutosta ...

Lakulle pikaparanemista nuhasta!

Tellu kirjoitti...

Osanottoni Kisumumma ...
Olipa täällä ikäviä uutisia, kun vihdoin viimein jaksoin taas palata blogi-maailmaan.
Toivon Sinulle paljon voimia surun keskellä.

Merja kirjoitti...

Laku...sillä on "se ilme" toisessa kuvassa.... :))


vedet virtaavat vuorilta,ne eivät solise, niillä on itkun ääni,eikä kukaan voi niitä lohduttaa.Ne ovat syntyneet murheen sumusta, mutta niiden sisälleon Luoja kätkenyt hiljaisen soinnun:Älä pelkää (E.Vuorela)

Tietoja minusta

Oma valokuva
Kammarissa voi mumman kanssa askarrella, neuloa,virkata, huovuttaa,piirtää, maalata, kuunnella musiikkia, tai vain olla, ja nauttia hiljaisuudesta,sateen ropinasta,kynttilän liekistä...