keskiviikko 17. marraskuuta 2010

Kurkistus lapsuuteen


Tällaisen YSTÄVYYSVIESTIKAPULAN sain Nurkkalinnulta.Tuossa edellisessä postauksessa ovat ne, joille heitän kapulan seuraavaksi. :)
1. MITÄ VASTASIT PIENENÄ KYSYMYKSEEN: MIKÄ SINUSTA TULEE ISONA?"
Olen vastannut tähän, että pääministerin vaimo. :) Ja se on kertomuksien mukaan herättänyt suurta hilpeyttä. Miksi olen tuollaista haaveillut, sitä en osaa kertoa. Mutta oikea ammatti, mistä todella haaveilin, oli päästä meidän omaan kauppaan myyjäksi.
2. MITKÄ OLIVAT SARJAKUVIEN/PIIRRETTYJEN LEMPPAREITASI?
Tykkäsin kovasti sellaisesta lehdestä, kuin Satusarjat, ne olivat ihania. Samoin Aku Ankka.
3.LEMPILEIKKEJÄSI?
Minulla oli ihana, isoon pahvilaatikkoon tehty nukkekoti, jolla leikin paljon.
4.PARHAAT SYNTTÄRISI JA MIKSI?
Eipä ole erikoisemmin jäänyt mieleen.
5.MISTÄ URHEILUSTA PIDIT/HARRASTIT?
Talvella tykkäsin hiihtää, kesällä mökillä uitiin ja uitiin...
6.ENSIMMÄINEN MUSIIKKIIDOLISI?
Danny, The Beatles
7.PARAS JOULULAHJASI/MUU LAHJA, JONKA OLET SAANUT?
Äidin tekemä ihana Anneli. vauvanukke, jolla oli "oikea" kaupasta ostettu pää. :)
8.MITÄ OLISIT HALUNNUT ELÄMÄSSÄSI TEHDÄ, JOTA ET OLE VIELÄ TEHNYT?
Olen pienestä asti rakastanut piirtämistä ja kirjoittamista, joskus ala-asteella opettaja sanoi, että minulla on jo ammatti valmiina, ja että kunpa vanhemmat nyt patistaisivat oikeaa suuntaan. Elikkä piirtämistä ja kirjoittamista olisin aina halunnut opiskella ja enemmän harrastaa.

6 kommenttia:

nurkkalintu kirjoitti...

Ihanat lapsuusmuistelot.
Minkähän ikäinen olit, kun haaveilit pääministerin vaimon asemasta ja kuka on ollut silloin se esikuva? :)

Kisumumma kirjoitti...

Nurkkalintu, olin tuolloin hyvin pieni, enkä itse muista asiasta paljoakaan, sitä on vaan aina minulle kerrottu. Pitääpä kysyä isältä, josko asiaa vielä muistaa.

seijastiina kirjoitti...

Ihana muistelo, nämä tälläiset haasteet on mukavia, harmi kun minulla jo on tämä kerrottuna blogissani, mutta kiitos Kisumumma ♥

Nurkkalintu kirjoitti...

Hei taas! :)
Ihan piti mennä "asian päälle" ottamaan selvää mahdollisista esikuvista:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_p%C3%A4%C3%A4ministeri

Pieni historian kertaus ei tehnyt yhtään pahaa! Taas sai todeta, että vuodet viuhuen menevi ja tänään elämme hyvin kummallista aikaa...

Siunausta kotiisi!

Sude kirjoitti...

Kiitos haasteesta, nyt olen vastannut.
Älä jätä kirjoittamista ja maalaamistaa haaveeksi. Jos alku pelottaa, niin mars mars vaan kansalaiopistoon alkeita opettelemaan. Minäkin kävin vasta opettelemassa öljyvärimaalauksen alkeita, ja se on tosi mukaansa tempaavaa. Kurssilta sain paljon uusia samnahenkisiä ystäviäkin. Kyllä kannatti.

Sude kirjoitti...

No tulipas paljon kirjoitusvirheitä kun ei sormet ole yhtä nokkelat kuin ajatus :)


vedet virtaavat vuorilta,ne eivät solise, niillä on itkun ääni,eikä kukaan voi niitä lohduttaa.Ne ovat syntyneet murheen sumusta, mutta niiden sisälleon Luoja kätkenyt hiljaisen soinnun:Älä pelkää (E.Vuorela)